torstai 23. huhtikuuta 2015

Beige samettihame ja neuletakki

Tästä asusta hame ja neuletakki ovat minun tekemäni. Hameen tein jo monta vuotta sitten odotusajan hameeksi. Helman röyhelö on vinoon leikattu. Suora olisi tuntunut jotenkin  - liian suoralta. Hapsutus reunassa oli myös sitä ekstraa. Ostin tuon kapeavakoisen, joustavan sametin kirpparilta, jota ei enää ole. Odotusajan jälkeen muunsin hameen normaalikäyttöön sopivaksi tekemällä eteen ja taakse parit muotolaskokset. Samalla poistin vyötäröllä olleen nyörin, joka oli ihan  ruskea kengännauha... Odotusajan vyötärön muutokset  hoituivat helposti sillä nauhalla:)


Neuletakin langat löysin noin pari vuotta sitten myös kirpparilta. Lanka oli Flax. Varmaan jotain ikivanhaa se. Niitä oli niinkin paljon, että sain väsättyä niistä tuon neuletakin. Se on ihan vain suorista kappaleista tehty, jokainen osa siitä.   Etukappaleitten reunoissa on palmikkoa. Tein tähän solmittavan vyönkin, mutta usein käytän tätä näin, eli vain suurella hakaneulalla kiinni. Tätä neuletakkia voi käyttää kumminpäin tahansa, nurja tai oikea puoli päällä. Yleensä pidän tätä nurjaa puolta päällä. Oikea puoli on tehty niin, että saumat ovat reilusti näkyvisssä.


Kengätkin on kirpparilta... äh, kuinkas muuten. Ne on kummallisen malliset. Ovat minulle isot ja pienet samalla aikaa. Pituutta on liikaakin ja leveys on turhan kapea. Kenkiä en voi käyttää hameen kanssa muuten kuin kuvausrekvisiittana, juuri sen tähden, että kantapäästä näkyy, että ovat isot. Silti ne pysyvät hyvin jalassa ja niitä voi kyllä farkkujen kanssa käyttää. Kenkien merkki on Star Shoes. Jotain tekonahkaa lienevät ja korko on puisen näköinen ja tuntuinen. Mietin, että voisikohan siinä olla joku viilutus päällä. Kenkien aikakausi on tuntematon minulle. Kai jotain retroa ovat, luulen.


Ja pusero on ihan äskettäin hankittu, kirpparilta, kuinkas muuten. Olisinkin voinut tuonne alkuun laittaa, että asun kaikki oleelliset osat ovat kirppiskamaa... Pusero siis on eläväpintaista trikoota, josta en yleensä tykkää. Tämä nyt oli muuten tarpeeksi kiva, värinsä puolesta helposti yhdisteltävän tuntuinen. Röyhelöt eivät yleensä myöskään ole juttuni,  varsinkaan puseroissa kasvojen lähellä, mutta tämä käy kuitenkin ja tekeehän se puserosta astetta peruspaitaa kivemman. Hihat siinä ovat vajaamittaiset. Ne ovat mielestäni aika käytännölliset kun ei tarvitse hihoja kääriä.  Helmet on olleet blogissa ennenkin, jos ei tässä, niin toisessa sitten.




Tässä neuletakki vyöllisenä versiona.

Ovat ne lumetkin jo täältä pääosin sulaneet. Vain varjoisemmissa paikoissa ja aukeilla, joihin sitä enemmän satoikin, sitä vielä jonkin verran on. Mutta näyttäähän tuota taas, tätä kirjoittaessa,  tulevan... No, onneksi se sulaa samantien.  Kuvaajana tällä kertaa vanhin neitokainen.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Siniset vintagekengät

Nämä siniset korkokengät olivat  Joensuussa Mammuttitorin peränurkassa ällistyttävään hintaan 0,50 e! Kokeilin niitä siellä ja totesin ne heti liian isoiksi. Koko oli 4. Aina kannattaa yrittää kuitenkin... No, eivät ne kokeilemalla sen sopivammiksi muuttuneet ja jätinkin ne sinne. Silloinen kirppiskierroksemme jatkui muualle, mutta ajatukseni jäivät noihin kenkiin. Päätin kuitenkin hakea ne sieltä. Vaikkapa vain ihaillakseni niitä jonkin aikaa kotosalla. Luulisin kenkien olevan vintagea. Olisi kiva jos joku valistaisi minua tässä. Näitten muoto toi mieleeni vanhat kengät ja näissä on ulkopohja nahkaa. Minusta korkolappukin näytti olevan nahkainen. Sitten nuo kengän vuorit ovat sennäköiset, kuin olisivat menneitten vuosikymmenten työtä ja materiaalia. Mitään merkkiä ei kengissä ole.


Nämä olisin todella halunnut käyttööni, ovat sitten vintagea tai ei.  Näissä on kaikki muu kohdallaan, paitsi se koko... Eivät olisi liian juhlalliset arkiseenkaan käyttöön ja tummansininen väri olisi arkivaatetukseeni hyvin sopiva.




Kotona sitten yritin näitä epätoivoisesti saada jotenkin sopiviksi käyttöön. Eivät auttaneet minkäänlaiset pohjalliset - edes paksut villaiset. Villasukka menee näihin ihan helposti, ja se näyttäisi hauskaltakin, mutta  silti vain kantapää lipsuu... Päätin sitten ottaa näistä ainakin sen ilon irti, että ovat ainakin jossain kuvassa jalassani ja blogijutun aiheena.


Tämä puseroni on kirpparilta kotoisin. Siinä oli kaula-aukko niin suuri, että siihen pujotin kuminauhan. Nyt on sopiva. Hameen on joskus isäntä ostanut Ellokselta minulle. Villasukat ovat tätini tekemät. Näitä olen käyttänyt joskus kesälläkin. Kuvausapuna oli tällä kertaa nuorimmat neitokaiset. Kuvia yksityiskohdista otin itse.

Osallistun tällä jutulla jälleen Share in style pukeutumishaasteeseen blogissa Sewingadicta. Siihen osallistujat näet tästä linkistä (klikkaa tästä).

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Oranssi neuletakki ja kameekoru

Pääsiäisen asuni oli tälläinen. Tämän oranssin neuletakin ostin joskus Joensuun Seppälästä. Väri on piristävä, mutta sitä ei ole ihan helppo yhdistellä. Neuletakin olkapäillä on rypytykset, jotka muutama vuosi sitten olivat niin suosittuja.  Mielestäni neuletakissa olisi saanut olla vielä yksi nappi tuossa ylhäällä, mutta onneksi keksin, että tuo mieheni tädiltä tullut kameekoru sopii siihen kivasti.





Tähän sopi mielestäni oikein hyvin myös pusero, jonka tein viime syksynä vanhoilla kaavoilla (80-lukua).  Kuvittelin, että toisessa blogissani olisi ollut juttua siitä, mutta en nyt ainakaan tähän hätään löytänyt muuta kuin selostusta kaavoista. Pusero on holkkihihainen, joten tähän vuodenaikaan se vaatiikin seurakseen jotain käsivarren lämmikettä. Puserossa on pieni pystykaulus niskassa ja siitä se sitten kääntyy isommaksi kaulukseksi. Niskassa oleva osuus nousee aika korkealle, joten tätä ei voi oikein kuumalla säällä sen vuoksi käyttää (kuumottaa niskassa, totesin viime syksynä).


Farkkuhame on sama, joka oli täällä blogissa ihan äskettäin (klikkaa tästä) ja se on itsetekemäni. Mustat tekomokkasaappaat ovat jo monta vuotta vanhat. Löysin ne aikanaan Joensuusta kirpparilta ja hintaa oli vain 4 e.