sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän arkiasu kotosalla

Tämän olisi pitänyt olla esillä jo pari päivää sitten, kun oli ne kovat pakkaset, mutta samapa tuo. Tässä vaatetuksessa oleskelin silloin kotosalla.


Tuo neuletakki on Seppälästä hankittu monta vuotta sitten. Se on hyvin lämmin, koska siinä on iso osuus villaa. Takki on kokenut vähän muutoksia. Siinä oli alunperin satiinista vyönauha ja se oli osittain ommeltu kiinni. Otin sen pois ja kudoin uuden vyön, joka ei ole niin luistava. Iso hakaneula on silti lisänä hyvä; sillä saa kauluksenkin vaikka kuinka hyvin kiinni, jos on tarvis.



Toinen muutos on nuo reunat. Ne olivat niin kireät alunperin, että takin leveä kaulus ei asettunut kauniisti, koska reunat eivät joustaneet. Purin siis sen päättelykerroksen ja tein uuden, johon käytin samaa lankaa kuin vyöhönkin. Se lanka ei aivan täsmälleen samaa väriä ole, mutta saa kelvata. Reunat ovat rullautuvat ja sinne se hiukan erivärinen kerros katoaa:) Vyössä se väriero parhaiten näkyy.


Farkkuhame on täällä esiintynyt ennenkin ja se onkin muodostunut yhdeksi suosikkihameekseni. Kaipa se sitten oli onnistunut tekele:) Talvisaappaatkin on jo nähty. Nehän ostin Kontista muutama vuosi sitten.


6 kommenttia:

  1. Kaunis asu. Vyön sävyero ei ole häiritsevä, hyvin käy. Teillä lunta on suunnilleen saman verran kuin meillä. Yleensä minä katselen teidän runsaita lumikuvia haaveksien olispa täälläkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nyt ei tosiaan kovin paljon lunta ole. Ja en sitä enempää kaipaakaan, koska en odota edes hiihtokelejä. Käveleminen on kivempaa, ainakin nyt:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuolla neuletakilla kyllä aika kivasti tarkenee:) Nyt kun on lämpimämpää, se onkin sitten liian kuuma.

      Poista
  3. Kauniin mallinen neuletakki, tykkää koviasti tuollaisista naisellisista vyötäröltä istuvista malleista. Sopii sinulle, väriä myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Välillä sitä suorastaan kaipaa punaistakin väriä piristykseksi.

      Poista