tiistai 23. elokuuta 2016

Arkihame housuista

Tänään yllä nämä. Tein tämän hameen jo aiemmin kesällä, koska  tarvitsisin mukavan,  kiristämättömän, hameen arkikäyttöön. Minulla on ollut kylmempiin vuodenaikoihin kauan sitten tekemäni samettihame, joka on juuri sellainen kiristämätön, mutta ei sitä voinut ihan kesällä käyttää. Nyt on sitten kesäisempi versio siitä.



Löysin  Hengitysyhdistyksen ovenpielen ilmaislaatikosta nämä housut. Niissä oli sitä jotain  ja nappasin ne mukaani. Laitoin puntit poikki etutaskujen alta. Puolitin puntinpätkät ja ompelin renkaaksi. Ja se rinkula sitten rypytettynä yläosaan kiinni.


Helmassa osa reunoista vain siksakilla vedettynä...

Kangas on kevyttä puuvillaa ja aivan hentoa roosaa ruudutusta siinä. Olisi ollut kiva koristella tätä vaikka sillä roosanvärisellä pitsillä, jota käytin taannoin huiviin ja laukkuun,  mutta en silti tehnyt sitä. Tässä on jo kivoja yksityiskohtia muutenkin; vetoketjullisia taskuja ja  metallilenkkejä kiristysnauhoille, joita tässä myös oli. Pääsyynä kuitenkin pitsin poisjättämiseen oli se, että halusin hameesta sopivan  monenväristen puseroiden kanssa. Ja sellainen se nyt on.


Tällä menee vaikka metsään. Ja olen minä tällä joskus kaupungillakin ollut, vaikka aika krouvi onkin.  Jossain vaiheessa nimesin tänän "raksahameeksi".  Aluksi nimittäin käytin tätä siten, että vetoketju ei ollut keskellä, vaan hieman sivummalla ja silloin läppätasku tuli tuolta takaa sivulle näkyviin.

4 kommenttia:

  1. Hieno!!! /Leena-serkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tätä ei tarvitse sääliä käytössä. Sopii moneen touhuun.

      Poista
  2. Hieno. Olet sinä taitava ja luova. :) Minä joskus hypistelin ihanan värisiä mekkoja kirpputorilla, joiden malli ja koko eivät olleet mulle sopivia. Ajattelin, että sinä näistä osisit loihtia käyttökelpoista. Multa ne jäi jonkun toisen ostettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ideoita, joskus taas tuntuu ettei keksi mitään. Minäkin olen nyt antanut itselleni ohjeen, että saisi olla jo jotain ajatusta, mitä siitä kotiin laahattavasta aikoisi tehdä ja jos mitään ajatuksenpoikastakaan ei ole, niin olisi syytä jättää tuomatta tänne. Eilen ja tänään vähän lankapussejani hypistelin, mutta sinne varastoon ne vielä jätin, kun ei mitään kunnon ajatusta ollut.

      Poista