keskiviikko 28. syyskuuta 2016

PUKEUTUMISHAASTE: Pukeudu omaan entiseen tyyliisi

 Minulla asu 70-luvun malliin... johon idea otettu sen ajan valokuvasta.


Nämä farkut on oikein vakiovarustusta, kun aamuisin saattelen neitokaisia taksille. Aamuisin siis vedän ensin hameen päälleni, ulos mennessäni vaihdan useimmiten farkut ja taas sisälle tullessani on vuorossa hame...


Oma asuni lähti liikkeelle siitä, kun satuin katsomaan yhtä omaa valokuvaani. Tällä kertaa tuossa kuvassa huomiotani kiinnitti asuni. Hämmästelin, että siinähän oli sellaisia osia, joita voisin käyttää nytkin ja jonkakaltaisia kaapissani nyt on; eli siniset leveälahkeiset farkut, tummansininen neuletakki ja paitapusero.



 Mitähän kiinnostavaa nypittävää niissä kynsissä mahtoi olla...:)


Paitapusero on ilmaislaatikosta löydetty ja se on jonkun itse tekemä.  En ole mikään paitistyyppi, mutta tätä en ole raskinut poiskaan laittaa. Se on niin hyvänmallinen ja sopiva mitoitukseltaan minulle. Hihatkin ovat  sopivanpituiset, eli eivät liian pitkät.  Materiaali ryppypuuvillaa, joten on mukava ja mukautuva. Näinä päivinä olen käyttänyt tätä vihreän kellohameen parina. Hame on ollut blogissa parikin kertaa: tässä mustan ruusupuseron kanssa ja tässä kirjotun villajakun kanssa.




Samankaltaisia kenkiä ei asuuni ollut, vaikka kyllä minulle hyvinkin olisi nyt nuo tuollaiset kengät kelvanneet. Tuolloin kun alkuperäinen kuva otettiin, nuo paksupohjaiset kengät olivat jo menossa pois muodista.  Ja kun nuo kengät olivat minulla  ripillepäästessäni, häpesin jo niitä hiukan...

Kuva on otettu 70-luvun lopulla. Kuvan keskellä äiti ja minä. Kuvassa myös tätejäni, siskoni ja serkkuni. 

Laitan tähän myös linkin toiseen blogiini, josta pääset halutessasi katsomaan ylläolevasta kuvasta hieman toisenlaista versiota. Siinä näkyy kasvot paremmin.


Haastan kaikki halukkaat pukeutumaan  johonkin sellaiseen asuun, jonkakaltaista käytit joskus kauan sitten... Valokuva "alkuperäisestä" asustasi on kivaa plussaa, mutta ei välttämätön. Jos laitat viestiä kommenttilootani,  ja vaikka juttusi osoitteenkin, niin  toisetkin voisivat löytää sen:)

Pitäkäähän hauskaa kun "vanhoihin" pukeudutte!

Lisäilen tähän ne blogit, jotka tiedän olevan haasteessa mukana:

 Sesse ainakin on osallistunut: https://iloel-sesse.blogspot.fi/2016/10/metsantyton-haaste.html
Ja tässä myös Vanha Virsi: http://vanhavirsi.blogspot.fi/2016/10/kevennysta-valiin-pukeudu-niin-kuin.html 

14 kommenttia:

  1. Hauska yhdenmukaisuus alkuperäisen asun kanssa.

    Täytyy laittaa korvan taakse tämä haaste. Ihastuttava tuo paita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä oli hauska tehdä. Toivottavasti keksit jonkun asun, joka sopisi tähän aiheeseen:) Tuosta paidasta vielä sen verran, että huomasin jotta tuo paita ja farkut eivät ole siinä mielessä hyvä pari, kun farkuissa on niin matala vyötärö... Kun vähän nosti käsiäään vaikkapa, niin heti oli monen sentin väli paidan ja farkunvyötärön välillä. Mutta olipa minulla t-paita alla ja neuletakki peitti mokomat ongelmat:)

      Poista
  2. Täytyypä katsoa voinko osallistua haasteeseen :) Ei mun pukeutumistyyli ole niin kovin paljoa muuttunut...että mahdollisesti voisinkin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin samankaltaista oli tuo minunkin ja se hiukan yllätti minut. Olisi kiva nähdä sun versiosi tästä:)

      Poista
  3. Hieno.😊 Yllättävän samanlainen.Yritän muistaa katsoa kotoa löytyykö jotain sen aikakauden vaatetta ja nyt olevien yhdennäköisyyttä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin oli yllättävää, että vaatetukseni saattoikin olla niin samankaltaista tälläkin hetkellä. Kiva jos keksit jonkun sen tyylisen, jota joskus käytit:)

      Poista
  4. Tämähän oli hauska haaste. Täytyy miettiä, josko keksisin jotain päälle pantavaa... Pitää katsastaa vanhoja valokuvia. Oli kiva nähdä näitä sinun kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva jos voit osallistua:) Mullekin tämä tuli ihan yllättäen kun satuin albumissa näkemään tuon vanhan kuvan ja katselin sitä jotenkin uusin silmin.

      Poista
  5. Kiva haaste ja kiva asukokonaisuus! laitan tämän haasteen hautumaan ja katselen hiukan vanhoja kuvia, kenties löydän idean haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos voisit osallistua:) Se kuvien katselu voi olla antoisaa ja hauskaa puuhaa.

      Poista
  6. Nyt laitoin oman vanhaan tyyliini pukeutumis-kuvan blogiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Täytyykin käydä heti katsomassa:)

      Poista