Sukulaiset tekivät muuttoa ja kaikenlaista tavaraa jouti muuton alta pois. Meillekin tuli kaikenlaista kiinnostavaa. Eräs oli sininen tukeva puuvillakangas. Se oli kuulemma ollut aikanaan silityskankaana. Ja olihan siinä joku sellaisesta kertova pieni jälkikin nähtävissä. Kangas vaikutti kuitenkin niin hyvältä, että päätin sen olevan sopiva puolihameen tekoon. Olen tehnyt puolihameita enemmänkin, sillä näin voi ainakin ajatella saavansa omalle kropalleen sopivaa. Tästä kaavahommelista en ole enää ihan varma, mutta luulen, että se oli juuri tämä hame, johon käytin malliksi erästä Hm:n vanhaa kukonaskelkuvioista puolihametta. Se kyseinen hame oli pieni minulle nyt, mutta sai siitä silti mallia otettua. Takana on vetoketju ja halkio. Halkion olisin voinut tyylikkäämmin kyllä toteuttaa, mutta ajaa asiansa vaikka ei ihan niin kiva olekaan. Hame ulottuu juuri polven yläpuolelle.
Puseron kangas on kirpparilta ja se lojui pitkään odottamassa ideaa, mitä siitä tekisin. Vihdoin löytyi oikean tuntuinen malli Suuri Käsityölehdestä. Pusero onnistui mielestäni ihan kivasti, mutta tuo liehuke tuossa edessä estää sen arkisen käytön. Liehuke on niin pitkä, että se roikkuu aina arkiaskareissa jossain sopimattomassa paikassa - kuten vaikkapa käsiä pestessä lavuaarissa. Syy on se, että se olisi pitänyt ohjeen mukaan ommella keskeltä edestä kiinni puseroon ja sitä minä en tehnyt. Se kun on mielestäni kauniimman näköinen vapaasti roikkuvana. Vyö oli sitten oma keksintöni. Pusero sopii kropalleni paremmin tuon vyön kanssa.

Kiva asu:) Se on välillä rasittavaa, kun esim. koulussa käsiä pestessä huivi pyrkii roikkumaan lavuaarissa.
VastaaPoistaJuu, ei se kivaa ole, jos joutuu koko ajan varomaan ettei erinäiset liehukkeet kastu :)
PoistaKaunis asu ja niin ihanan sininen hame. <3
VastaaPoistaTuota hametta vähän mietin, että näin itsenäisyyspäivään olisi sopinut. Metsäntyttö
VastaaPoista